top of page

Stressin, kuormituksen ja uupumuksen viime vuosikymmenien aikana lisääntyessä myös erilaiset ruoansulatuselimistön vaivat ovat lisääntyneet huomattavasti. Jopa 20% suomalaisista kärsii jonkinasteisesta närästyksestä viikottain, ja ärtyvän suolen (IBS) oireyhtymästäkin 10%, naiset miehiä enemmän.

_Y0A6164NET.jpg

Närästys ja sen osteopaattinen hoito

Närästyksen yleisin oire on polttava tunne rintalastan takana sekä happaman mahansisällön nousu takaisin suuhun. Varsinainen refluksitauti määritetään närästyksen yleisyyden ja vaikeusasteen perusteella. 

 

Närästys johtuu useimmiten ruokatorven alaosassa sijaitsevan sulkijalihaksen huonosta toiminnasta. Toiminnan heikkenemiseen vaikuttaa monenlaisia tekijöitä, joista yleisimpiä ovat tupakointi, ylipaino, kahvi ja rasvaiset ruoat. Myös muilla elämäntavoilla, stressillä ja rintakehän liikkuvuudella on kuitenkin vaikutuksensa.

 

Refluksin ja närästyksen osteopaattisessa hoidossa otetaan aina huomioon rintakehän toiminta ja liikkuvuus kokonaisuudessaan sekä erityisesti pallean alueen ja ylärintakehän toiminta. Merkittävässä roolissa hoitamisessa on myös autonomisen hermoston sekä keskushermoston tasapainottaminen. Ruokatorvi kiinnittyy kallonpohjaan, joten myös se alue otetaan aina huomioon. Närästyksen osteopaattinen hoito toimii parhaiten yhdessä elämäntapa- ja ruokavaliomuutosten kanssa.

Ärtyvän suolen oireyhtymä aiheuttaa yleensä runsaita ilmavaivoja, vatsakipua sekä ummetusta ja/tai ripulia. Lääkärissä tämä oireyhtymä diagnosoidaan yleensä poissulkemalla esim. Crohnin tauti ja keliakia.

 

IBS:lle ei ole löydetty mitään yhtä selittävää syytä, mutta yleensä sen taustalta löytyy ainakin stressiä tai muita kuormitustekijöitä. IBS:n hoidossa ruokavaliolla (esim. fodmap) on iso merkitys, samoin elämäntapojen tasapainottamisella ja rentoutumisen lisäämisenä arjessa.

 

Lisäksi ärtyvän suolen oireyhtymää voidaan hoitaa osteopaattisesti mm autonomista hermostoa tasapainottamalla sekä suoliston mobiliteettia ja motiliteettia tukemalla viskeraalisin tekniikoin. Lisäksi tärkeää on pyrkiä tukemaan vatsan ja lantion alueen tehokasta nestekiertoa sekä rinta- ja vatsaontelon paineiden tasapainoa suhteessa toisiinsa. IBS on usein haastava vaiva, jota on hyvä lähestyä samanaikaisesti monelta suunnalta. IBS:n osteopaattinen hoito vaatii usein riittävän pitkään hoitojaksoon sitoutumista.

​

Hoidan närästystä ja toiminnallisia vatsavaivoja Helsingissä:

bottom of page